Haluan jakaa kanssanne erään kokemuksen.
Muistan lapsena käveleväni meikkikäytävää pitkin hämärästi valaistuissa kaupoissa.
Olin utelias kaikesta esillä olevasta, kuten pienistä siveltimistä, puutereista ja tusseista, jotka muuttivat ihmisen samanaikaisesti luojaksi ja luomukseksi.
Yksi tuote kiinnitti kuitenkin aina huomioni: silmänympärysvarjot.
En halunnut niitä, mutta ne kiehtoivat minua.
Minusta ajatus värin lisäämisestä silmien ympärille kuin maalari kankaalle oli mielenkiintoinen.
Kun katsoin violettia luomiväriä, teini-ikäinen ylpeyteni paisui, sillä luonnollisesti minulla oli tätä väriä silmieni ympärillä.
Olin syntynyt sen kanssa. Kutsuin sitä "perinnölliseksi meikiksi".
Hetken ajan tunsin itseni kauniiksi.
Sitten näin silmänympärysvoiteet, erityisesti tummien silmänalusien peitevoide. Peiteaine.
Silloin aloin ensimmäistä kertaa kyseenalaistaa ulkonäköäni.
Miksi jotakin keholleni niin luonnollista, jotakin, jota en ollut koskaan aiemmin pitänyt huonona asiana, piti yhtäkkiä korjata ja peittää? Luulisiko joku todella, että silmieni ympärillä oleva herkkä iho oli kamala?
Tästä alkoi matka, jolla yritin piilottaa Jumalan antamat kasvoni.
Jos en ehtinyt meikata silmiäni, käytin silmälaseja yrittäessäni vetää huomiota pois silmieni alla olevista vielä tummemmista silmänalusista.
Kaikki tämä siksi, ettei kasvojani pidettäisi muiden mielestä liian tummina.
Kerran katselin peilistä tummia silmänalusiani halveksuen niin pitkään, koska eräs kaveri (josta en edes pitänyt) oli sanonut, että tummat silmänaluset ovat ällöttäviä.
Hän puhui James Deanista kulissien takana musiikkiharjoitusten aikana.
"Hyi", hän oli sanonut. "Tummat silmänaluset tekevät hänestä ruman."
Toisen kerran heräsin ja katsoin peiliin, enkä jostain syystä inhonnut silmänalusia juuri sinä aamuna.
Päätin mennä kouluun ilman meikkiä, mutta juoksin vain vessaan hakemaan hätävarapakkaukseni, kun opettaja sanoi, että näytin väsyneeltä, ja yksi koulun kauneimmista tytöistä kysyi minulta, olinko sairas; näytin kai sinä päivänä sairaalta ja väsyneeltä. Se on ironista, sillä hänen näennäisen harmittomien kommenttiensa jälkeen tunsin itseni sairaaksi ja väsyneeksi.
Aloin miettiä, mistä muusta ihmiset eivät pitäneet kasvoissani.
Eivätkö kauneusarvoni sittenkin olleet kauniita? Häiritsikö oikean silmäni alla oleva pieni pisama ketään? Jos ihmiset tulivat tarpeeksi lähelle huomatakseen pienen sirun hampaassani, irvistivätkö he?
Se meni siihen pisteeseen, että mikään ruumiini osa ei ollut immuuni kritiikille, ei edes ne osat, joita rakastin ennen.
Lopulta tunsin väsymyksen tarttuvan minuun.
Pohdin, voisinko koskaan jakaa kenenkään kanssa kaikkia niitä totuuksia itsestäni, joita pidin loukkaavina.
Vastaus oli selkeä ja välitön: en todellakaan kertoisi. Miksi siis annoin itseni uskoa, että minun pitäisi inhota itseäni? Oli aika arvioida itsearvostukseni.
Päätin ottaa asian omiin käsiini ja laadin luettelon kaikista ominaisuuksista, joita inhosin itsessäni.
Ensimmäinen asia, joka tuli kynääni, olivat tummat silmänaluset.
Siitä tehtävä alkoi. Mutta siihen se myös päättyy.
Olen valinnut asennon, jossa näen tummat ympyräni pieninä kuina silmieni alla olevassa tilassa.
Aivan kuin ne olisivat arvoitus, joka ympäröi sieluni ikkunoita.
Ja tiedättekö mitä? Voin valita, että pidän niitä perheeltäni perittynä jälkenä.
Niinpä kaikille, jotka vastustavat sen erityispiirteitä - olipa se sitten toinen kulmakarvoista korkeammalla kuin toinen, jälki heikon leuan alla tai arpi otsassa huonosti parantuneesta lapsuuden onnettomuudesta - on tärkeää tietää, että epätäydellisyys on todella upeaa.
Sinusta voi tulla jopa salaisuutta purkava etsivä, voimallaan yllättävä taikuri ja omaa kauneuttaan luova taiteilija, yksinkertaisesti olemalla oma itsesi.
Rakas ystävä, tummat silmänympärysi ovat kauniit.
Tilaa ilmainen viikoittainen horoskooppi
Härkä Jousimies Kaksoset Kalat Kauris Leijona Neitsyt Oinas Rapu Skorpioni Vaaka Vesimies
Vastaanota viikoittain sähköpostissasi horoskooppi ja uusia artikkeleitamme rakkaudesta, perheestä, työstä, unelmista ja muista uutisista. Emme lähetä roskapostia.