Syntyvyyden kriisi: Olemme matkalla maailmaan ilman lapsia?

Mitä tapahtui? Onko meitä kyllästyttänyt vaipat vai olemmeko yksinkertaisesti liian kiireisiä katsomaan suoratoistosarjoja?

Totuus on, että tämä muutos ei ole vain tilastollinen kuriositeetti; se piirtyy yhdeksi 2000-luvun syvimmistä väestömuutoksista.

Mitä tapahtuu?

Washingtonin yliopiston terveysmittaus- ja arvioint institute, julkaistussa tutkimuksessaan The Lancetissa, ehdottaa, että lähes kaikki maat kohtaavat väestönsä vähenemistä vuosisadan loppuun mennessä.

Esimerkiksi Japanin väestö voisi puolittua vuoteen 2100 mennessä. Kuvitelkaa baseball-ottelu Tokiossa, jossa on enemmän robotteja kuin ihmisiä!

Ikääntyminen: onko se ansa vai etu?

Laskelma on selkeä: vähemmän syntyviä ja enemmän isoäitejä ja -isiä. Vuosisadan loppuun mennessä yli 80-vuotiaiden määrä voisi ylittää syntyvyyden. Olemme valmiita maailmaan, jossa on vähemmän lapsia? Vastaus ei ole niin yksinkertainen.

Kun toiset näkevät vain ongelmia, toiset, kuten Rafael Rofman CIPPEC:stä, uskovat, että mahdollisuuksia on: jos investoimme koulutukseen ja taitoihin, voimme muuttua kehittyneemmiksi maiksi.

Mutta jos jatkamme kuten nyt, saatamme päätyä kuin Titanic, ilman pelastusveneitä.

miksi perheet ovat pienempiä?

Naiset valitsevat tänä päivänä opiskella ja työskennellä ennen perheen perustamista. Urbanisaatiolla on myös oma roolinsa: vähemmän tilaa, vähemmän lapsia. Karen Guzzo Pohjois-Carolinan yliopistosta mainitsee, että globalisaatio ja työelämän muutokset ovat muuttaneet aikuisuuteen siirtymisen polkua, pakottaen nuoria muuttamaan kaupunkeihin, opiskelemaan enemmän ja samalla viivästyttämään vanhemmuutta.

Sarah Hayford Ohio State Universitystä muistuttaa meitä siitä, että suurimmat syntyvyyden laskut alkoivat noin vuonna 2008, suuren taantuman keskellä. Näyttää siltä, että yksilölliset prioriteetit eivät ole muuttuneet niin paljon kuin ympäröivät taloudelliset olosuhteet.

Kuka haluaa saada lapsia, kun et edes löydä kunnollista kahvia ilman jonottamista?

Entä nyt?

syntymäasteen lasku näyttää olevan peruuttamaton. Syntyvyyttä edistävät poliittiset toimet ovat yrittäneet muuttaa tätä suuntausta, mutta tulokset ovat olleet vaatimattomia. Mutta ei kaikki ole menetetty. Rofman ehdottaa, että sen sijaan, että yrittäisimme kumota väistämätöntä, meidän tulisi sopeutua tähän uuteen kontekstiin ja keskittyä parantamaan tulevien sukupolvien elämänlaatua.

Kuitenkin, vaikutus tuntuu: vähemmän työntekijöitä, enemmän isovanhempia, jotka tarvitsevat hoitoa, ja talous, joka on uudistettava. Tekoäly ja automaatio voivat viedä työpaikkoja, mutta alat kuten vanhustenhoito tarvitsevat edelleen inhimillisiä käsiä. Olemme valmiita maailmaan, jossa vanhusten hoitaminen on kriittisempää kuin koskaan ennen?

Avain on innovaatiossa ja solidaarisuudessa. Meidän on mietittävä uudelleen, miten rahoittaa eläkkeet ja terveydenhuollon tarpeet maailmassa, jossa on vähemmän lapsia. Se ei ole vain numeroiden kysymys; se on tulevaisuuden kysymys.

Olemmeko valmiita kohtaamaan sen? Vai katsommeko vain, kuinka maailma muuttuu sohvalta? Vain aika näyttää.